torstai, 14 marraskuu 2019 08:03

Seuratoimija Jyrki Bruce Lempäälän Kisasta: "Haluan laittaa hyvän kiertämään"

Kirjoittanut Sari Luhanka
Jyrki Bruce lähti mukaan seuratoimintaan, koska hän halusi laittaa hyvän kiertämään. Jyrki Bruce lähti mukaan seuratoimintaan, koska hän halusi laittaa hyvän kiertämään. Sari Luhanka

Kun seuratoimijat kuudelta alueelta kokontuivat Helsinkiin Vuoden Tekijät -tilaisuuteen lauantaina 9.11., mukana tilaisuudessa oli Lempäälän Kisan Jyrki Bruce, yksi Hämeen alueen Vuoden 2019 tekijöistä.

LeKin perusteluissa mainitaan Jyrkistä näin: ”Hän toimii valmentajana ja vetää kovalla innolla luisteluharjoituksia ja oheisia 07/08- sekä 11-junioreille. Jyrki on erittäin pidetty poikien keskuudessa.”

Jyrki lähti mukaan seuratoimintaan alunperin omien, hyvien lapsuuden ja nuoruuden kokemustensa innoittamana. Hän halusi laittaa hyvän kiertämään.

- Ensimmäiset noin parikymmentä vuotta olin nuorena jääkiekon parissa, ja siellähän oli paljon niitä isiä ja äitejä, valmentajia ja huoltajia, jotka pitivät meistä huolta. Vaikka itsestä ei ammattikiekkoiljaa tullutkaan, niin olihan heillä kaikilla ja niillä asioilla todella paljon positiivista vaikutusta myöhemmin koulu- ja työelämässä.

Jyrkillä on nyt kaksi pelaavaa poikaa, joiden joukkueissa hän toimii valmentajana. Hienointa seuratyössä on ruuhkavuosia elävän perheenisän mukaan se, miten palkitsevaa on iltaisin ja viikonloppuisin olla poikien mukana, vaikka päivätyössä ei aina niin hyvä päivä olisikaan ollut.

- Lajikulttuuri, lasten seuratoiminta ja valmennuksen taso on myös mennyt näinä vuosina tosi paljon eteenpäin, Jyrki kommentoi.

- Saman totesi myös oma 80-vuotias isäni, kun hän kävi katsomassa toimintaamme. On hienoa, että suomalainen jääkiekkotoiminta kehittyy.


Marraskuussa suomalainen urheiluyhteisö kiittää ja nostaa yhteisvoimin esiin seuratoimijoita, vapaaehtoisia ja seuran arjessa mukana olevia ihmisiä – juuri niitä, jotka tekevät päivästä toiseen parhaansa mahdollistaakseen seuran arjen ja toiminnan. #Kiitosseuratoimija-tunnisteella jaetuista julkisista postauksista  Suomen Olympiakomitea ja OP valitsevat vuoden vapaaehtoisen seuratoimijan. Vuoden vapaaehtoinen seuratoimija palkitaan vapaaehtoisten päivänä 5.12. ja hän saa seuralleen 3000 euron stipendin.

Marraskuun teemakuukausi on osa syksyn käynnissä ollutta #seurasydän-kampanjaa, jonka tarkoituksena on innostaa seuroissa toimivia ihmisiä levittämään seurassa vallitsevia yhteisöllisyyden arvoja ympärilleen niin sosiaalisessa mediassa kuin omassa toiminnassaan.