torstai, 16 toukokuu 2019 15:49

Maajoukkueet edustavat bugatin puvuissa myös tulevilla kausilla

Kirjoittanut Toimitus
Slovakian MM-kisoissa pelaava A-maajoukkue pukeutuu kisoissa bugatin pukuihin. Kuvassa maalivahti Kevin Lankinen (vas.), päävalmentaja Jukka Jalonen (kesk.) ja hyökkääjä Kaapo Kakko. Slovakian MM-kisoissa pelaava A-maajoukkue pukeutuu kisoissa bugatin pukuihin. Kuvassa maalivahti Kevin Lankinen (vas.), päävalmentaja Jukka Jalonen (kesk.) ja hyökkääjä Kaapo Kakko.

A-maajoukkueen, Naisleijonien ja alle 20- ja 18-vuotiaiden nuorten maajoukkueiden pelaajat ja johtoryhmät pukeutuvat myös tulevien kausien arvoturnauksissa bugatin pukuihin. Yhteistyö saksalaisen bugatin kanssa alkoi maaliskuussa 2018 ja nyt sopimusta on jatkettu kauden 2020-21 loppuun.   

- Yhteistyö Leijona-maajoukkueiden kanssa on tuonut meille lisää myönteistä näkyvyyttä ja on hienoa, että yhteinen matka jatkuu myös tulevilla kausilla, bugatin Suomen edustaja Mika Lehmus iloitsee.

Yhteistyö näkyy erityisesti arvoturnauksissa, joissa maajoukkueilla on käytössään bugatin puvut.

- Kauden tärkeimmissä turnauksissa haluamme maajoukkueiden tuovan pisteet kotiin kaukalossa ja sen ulkopuolella. Urheiluvaatteiden ohella joukkueet tarvitsevat edustusasuja ja bugatin klassisen trendikkäät vaatteet vastaavat tarpeeseen erinomaisesti, Suomen Jääkiekkoliiton myynti- ja markkinointijohtaja Lassi Rönkkönen sanoo.