maanantai, 01 lokakuu 2018 10:00

Heikki Hietasesta 2022 miesten MM-kisojen pääsihteeri ja Suomen ehdokas IIHF:n hallitukseen

Kirjoittanut Toimitus
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Heikki Hietanen. Heikki Hietanen. Lehtikuva

Pitkään Vierumäen toimitusjohtajana ja vuodet 2001-09 Suomen Jääkiekkoliiton toimitusjohtajana toiminut Heikki Hietanen on nimitetty toukokuussa 2022 Suomessa järjestettävien miesten jääkiekon MM-kisojen pääsihteeriksi. Hietanen siirtyy MM-kisaprojektin vetäjäksi Vierumäen palveluksesta keväällä 2019.

- Jääkiekon MM-kisat on yksi suomalaisen urheilun suurimmista tapahtumista, ja sillä on valtava merkitys koko lajille. On hienoa päästä rakentamaan MM-kisoja projektin alkumetreiltä asti. Uskon, että vuonna 2022 voimme varmasti tarjota katsojille uudenlaisia elämyksiä myös kaukalon ulkopuolella, iloitsee pitkän uran kiekossa tehnyt Hietanen paluutaan jääkiekon pariin.

Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF myönsi miesten MM-kisat Suomelle keväällä 2017. Kisavalmistelut käynnistyvät askel askeleelta vuoden 2019 aikana. 

Lisäksi Jääkiekkoliiton liittovaltuusto on valinnut Hietasen Suomen ehdokkaaksi vuonna 2020 pidettäviin IIHF:n hallituksen vaaleihin. IIHF:n varapuheenjohtaja Kalervo Kummola jättää tuolloin hallituspaikan IIHF:n sääntöjen mukaisesti.

- Heikki Hietanen on toiminut eri rooleissa Kansainvälisen Jääkiekkoliiton piirissä jo parinkymmenen vuoden ajan. Hän on laajasti verkottunut ja IIHF:n jäsenmaiden piirissä arvostettu persoona, joka omaa erinomaiset mahdollisuudet tulla valituksi Kansainvälisen Jääkiekkoliiton hallitukseen, Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela toteaa.

Olet nyt

Lisää A-maajoukkueen uutisia

MIESTEN MM-KISAT 2022

Miesten maailmanmestaruudesta pelataan Tampereella ja Helsingissä 13.–29.5.2022.


Kisaviestinnässä käytämme aihetunnisteita #MMkisat #kotikisat #Leijonat #IIHFWorlds


Kotikisat pähkinänkuoressa:

  • 16 joukkuetta
  • 64 ottelua
  • Jokaisella joukkueella seitsemän alkusarjaottelua
  • Neljännesfinaalit Tampereella ja Helsingissä
  • Semifinaalit ja mitalipelit Tampereella
  • Leijonat pelaavat Tampereella
  • Kisakatsomoihin odotetaan puolta miljoonaa kisavierasta
  • Miesten jääkiekon MM-kisoilla oli vuonna 2019 yhteenlaskettuna yli 1,6 miljardia katsojaa

VIRALLISET KISAKANAVAT

IIHF:n kisasivut
Twitter
Instagram
Facebook


KAIKKI A-MAAJOUKKUEEN UUTISOTSIKOT LEIJONAT.FI:SSÄ


 

Etsi sivustolta