tiistai, 16 syyskuu 2014 15:42

Suomi-Sarja // Hermes: ”Tosipelejä on jo odotettukin”

Kirjoittanut

Kokkolan Hermes lähtee alkavaan Suomi-Sarjan kauteen pudotuspelipaikka mielessään. Viime kaudella kokkolalaisjoukkue säilytti sarjapaikkansa karsintojen kautta, ja tuon kauden jälkeen joukkueen pelaajisto on uudistunut rajusti. Valmennuspuolellakin on tapahtunut muutoksia.

Perinteisen Hermeksen päävalmentajana toimii alkavalla kaudella Antti Karhula, joka pelasi aikanaan Mestistä muun muassa KooKoossa ja Jukureissa. Edelliset kaudet Karhula on valmentanut KooKoon junioreja.

- Hermeksen viime kauden pelaajista kokkolalaiset pelaajat jatkoivat joukkueessa, mutta muualta tulleista pelaajista lähes kaikki vaihtoivat maisemaa kauden jälkeen. Meillä on nyt jalkeilla nuori, urheilullinen ja eteenpäin pyrkivä joukkue. Maalivahtipeli ja työteliäisyys ovat vahvuuksiamme, päävalmentaja Karhula tuumii.

Hermeksen maalivahtiosasto vahvistui kesän aikana Anssi Pesosella, jonka edelliskaudet ovat kuluneet Mestiksessä Peliittojen, SaPKon ja Hokin maalilla. Paikallisista pelaajista jatkoi muun muassa joukkueen viime kauden toiseksi paras pistemies Matti Toskala, joka on pelannut Suomi-Sarjassa lähes 300 ottelua.

Hermes pelasi kuusi harjoitusottelua, ja kokkolalaisjoukkue hävisi niistä vain yhden Mestis-joukkue KeuPa HT:n oltua vahvempi.

- Tosipelejä on jo odotettukin, ja varsinkin sen jälkeen kun muut jääkiekkosarjat ovat käynnistyneet. Uskon Suomi-Sarjan olevan todella tasainen alkavalla kaudella, ja samalla sarja on myös hyvätasoinen. Mestiksen joukkuemäärän pienentymisen jälkeen hyviä pelaajia riittää Suomi-Sarjaankin aiempaa enemmän, kokenut kiekkomies Karhula näkee.

- Viime kauden jälkeen aloin kartoittaa uusia haasteita. Muistan Kokkolan omalta peliuralta sellaisena paikkana, missä oli muun muassa olosuhteet kunnossa. Asiat seuran kanssa etenivätkin sitten nopeasti, kun otin yhteyttä, Karhula avaa siirron taustoja.