sunnuntai, 03 maaliskuu 2019 20:05

Nuorten SM: TPS otti kiinnityksen playoffs-peleihin – Bluesin Veeti Miettinen hattutemppuun lauantaina

Kirjoittanut
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Eetu Anttila on torjunut TPS:lle neljä peräkkäistä voittopeliä. Eetu Anttila on torjunut TPS:lle neljä peräkkäistä voittopeliä. Riku Laukkanen

Nuorten SM-liigan toiseksi viimeinen ottelukierros tiivisti kamppailua viimeisistä paikoista villi kortti –kierrokselle. TPS jatkoi voittoputkeaan ja nousi viivan paremmalle puolelle. Bluesin Veeti Miettinen oli lauantain maalitykki hattutempullaan HPK:ta vastaan.

HIFK voitti perjantain tapaan Tapparan, nyt Tampereella. Tappara nousi päätöserässä kahden maalin takaa tasoihin, mutta puolustaja Axel Rindell teki voittomaalin vajaat kolme minuuttia ennen päätössummeria. Rindell on ollut viime otteluissa piste per peli –tahdissa: kuusi viimeisintä ottelua ovat tuottaneet tilille pisteet 3+3. Rindell on myös joukkueensa ykkönen tehopörssissä lukemalla +13.

Jukurit palasi voittokantaan kahden tappiopelin jälkeen. Mikkeliläiset takoivat päätöserässä KalPan verkkoon neljä osumaa. Jukurien tehomieheksi nousi Perttu Kiesilä pistein 1+3. Voittomaalista vastannut Heikki Huttunen kirjasi saldon 2+1. Huttunen venytti pisteputkensa jo 10 ottelun mittaiseksi (6+9).

Kärpät kaatoi Pelicansin ja kasvatti sarjajohtonsa kahdeksaan pisteeseen. Kevätkauden pistepörssin voitossa kiinni oleva Kärppien Tuukka Tieksola keräsi ottelusta pisteet 2+1. 17-vuotiaan laitahyökkääjän syyskauden pistekeskiarvo oli 0,97, mutta kevätkauden loppusarjassa hän takonut pisteitä peräti 1,59 pisteen tehokkuudella.

Bluesin Veeti Miettinen teki kevätkauden toisen hattutemppunsa iskemällä kolme maalia HPK:n verkkoon. 17-vuotias Miettinen on tehnyt kauden 47 ottelussaan 27 maalia. Espoolaisten voiton takuumiehiin kuului myös puolustaja Justus Haavanlammi, joka oli jäällä viiden joukkueensa maalin aikana.

TPS otti neljännen peräkkäisen voittonsa kaatamalla Sportin vieraissa. Samalla TPS nousi viimeiselle villi kortti –paikalle ennen runkosarjan päätöskierrosta. Leevi Teissala oli perjantain tapaan ratkaisuroolissa ja kokosi pisteet 2+1.

Sunnuntain ainoassa ottelussa Sport palasi voittokantaan kahden tappion jälkeen. Lassi Liljamo nousi vaasalaisten sankariksi viimeistelemällä  jatkoaikamaalin ajassa 61.14. Conrad Mölder pysäytti voittopelissään 44 kiekkoa. Kevätkauden kärkivahteihin kuuluva Mölder on torjunut kevätkauden peleissään 92,4 %:n varmuudella.

Lauantai 2.3.
Tappara – HIFK 3-4
KalPa – Jukurit 4-5
Kärpät – Pelicans 5-2
Blues – HPK 6-3
Sport – TPS 2-6

Sunnuntai 3.3.
Sport – Blues 2-1 JA

Sarjataulukko

1.  Kärpät      51  31   5   2  13  105
2.  Blues       51  26   8   3  14   97
3.  Sport       51  26   3   6  16   90
4.  HIFK        51  27   1   5  18   88
5.  Jukurit     51  24   5   6  16   88
6.  Pelicans    51  26   4   1  20   87
---------------------------------------
7.  KalPa       51  24   3   5  19   83
8.  TPS         51  18   8   4  21   74
9.  HPK         51  21   4   3  23   74
---------------------------------------
10. Tappara     51  20   4   4  23   72

Pistepörssi

TIEKSOLA Tuukka   KÄR   17  6 21 27 +10
ERHOLTZ Eemil     SPO   14 10 14 24 - 4
PÄKKILÄ Eetu      KÄR   17 17  6 23 + 9
MIETTINEN Veeti   BLU   15 11 10 21 + 6
KINNARI Aku       TAP   17 11 10 21 + 6
HUTTUNEN Heikki   JUK   17  8 13 21 +11
SIRÉN Tino        TPS   15  7 12 19   0
MÄKI Eetu         SPO   17  5 14 19 + 5
LAHTINEN Markus   BLU   17  8 10 18 - 1
SEPPÄLÄ Erkka     HPK    8  6 12 18 + 2

 

Olet nyt

Lisää Nuorten SM-liigan uutisia