perjantai, 15 huhtikuu 2016 22:27

Mestis // Nollapelin torjunut Heljanko: ”Ottelun alussa pitää olla paremmin hereillä”

Kirjoittanut
Christian Heljanko piti maalinsa puhtaana puolustuksen avustuksella. Christian Heljanko piti maalinsa puhtaana puolustuksen avustuksella. Petteri Ikonen

Mestiksen neljäs loppuottelu pelataan lauantaina Kajaanissa, ja Jukurit voi tuolloin varmistaa seurahistoriansa seitsemännen Mestiksen mestaruuden.

Perjantaina pelatussa kolmannessa loppuottelussa Jukurien 19-vuotias maalivahti Christian Heljanko pysäytti kiekon 26 kertaa ja jätti vastustajan nollille.

- Ensimmäinen erä oli meiltä huono, mutta onneksi saatiin siinä pidettyä nolla. Toisessa ja kolmannessa erässä pelattiin paljon paremmin, ja joukkue puolusti hyvin. Omat perussuoritukset riittivät hyvän puolustuksen takana, Heljanko jakoi kiitosta kenttäpelaajille.

- Lauantaina ottelun alussa pitää olla paremmin hereillä. Mitään pelillisiä asioita ei tarvitse muuttaa, ja täytyy vain pelata ehjä ottelu. Edellisessä Kajaanissa pelatussa ottelussa yleisö oli hyvin mukana, ja se sytytti joukkueita, Heljanko muistelee keskiviikkona pelattua ottelua.

Heljanko torjui syyskaudella Kiekko-Vantaan Mestis-joukkueessa ja HIFK:n A-nuorissa. Kevätkausi kului HIFK:n A-nuorissa kunnes tuli kutsu Jukurien Mestis-joukkueen riveihin. Nuori maalivahti on nyt torjumassa Jukureita Mestiksen mestariksi.

- Nämä ovat juuri niitä pelejä, joista pikkupoikana pihapeleissä unelmoin. Saan torjuntavastuuta miesten sarjassa, ja sarjan ratkaisupeleissä.

Jukurit on voiton päässä mestaruudesta, ja matkalla mikkeliläisjoukkue on kaatanut Heljangon entisen seuran Kiekko-Vantaan puolivälierissä ja KeuPa HT:n välierissä.

- Herkullinen asetelmahan se oli kun tulin Jukureihin ja pääsin pelaamaan heti Kiekko-Vantaata vastaan. En saanut siellä syksyllä kovin paljon torjuntavastuuta, joten palasin HIFK:n nuoriin. Sieltä päädyin Mikkeliin, Heljanko kertaa kauden tapahtumia.

Jääkiekkoa ja lukio-opintoja

Nuoren maalivahdin kevään ohjelmassa on ollut myös ylioppilaskirjoitukset, mutta valkolakkia täytyy odottaa vielä yksi vuosi.

- Aloitin kirjoitukset tänä keväänä, syksyllä jatkan ja ensi keväänä kirjoitan loput. Tänä keväänä saan kaikki kurssit pakettiin, ja ensi kauden aikana voin keskittyä jääkiekon lisäksi vain ylioppilaskirjoituksiin, Mäkelänrinteen urheilulukiota käyvä Heljanko pohtii.

Jukurit pelaa ensi kaudella Liigassa, mutta Heljangon ajatukset jääkiekon saralla eivät vielä ole ensi kaudessa. Sopimus HIFK:n kanssa loppuu tähän kauteen.

- Nyt täytyy hoitaa kausi kunniakkaasti loppuun asti, ja sitten alan miettiä ensi kautta, Heljanko sanoo jämäkästi.

Mikkelissä hän myöntää kuitenkin viihtyneensä hyvin. Lukiokurssit ovat hoituneet etäopiskeluna, ja Etelä-Savo ei maakuntanakaan ole täysin vieras.

- Mummilani mökki on Hirvensalmella, joten Etelä-Savossa olen käynyt aika paljonkin vuosien saatossa. Kun tulin Jukureihin, minut otettiin hyvin vastaan. Olen viihtynyt joukkueessa, Porvoo Huntersin kasvatti Heljanko päättää. 

Mestiksen neljäs loppuottelu alkaa lauantaina Kajaanin jäähallissa kello 17.00.

 

Olet nyt

Etsi sivustolta