switzerland.png

Alkulohkon sijoitusten kannalta äitienpäivän mielenkiintoisin kamppailu käydään Sveitsin ja Slovakian välillä. Ennakkoon maiden arveltiin kisaavan Valko-Venäjän kanssa Helsingin lohkon kahdesta viimeisestä jatkopaikasta, mutta Kari Heikkilän valmentama Valko-Venäjä menetti käytännössä mahdollisuutensa hävittyään lauantaina Slovakialle. Asetelma on varsin herkullinen, kun kaksi jatkopaikasta tappelevaa maata asettuu illalla vastakkain.

Julkaistu kategoriassa MM2012

Leijonien jatkopaikka varmistui lauantaina, kun Ranska pääsi yllättämään Sveitsin. Äitienpäivän USA-peli ei kuitenkaan ole lohkon toisella sijalla majailevalle Suomelle pelkkä piknikki, sillä jenkit vaanivat kahden pisteen päässä.

Julkaistu kategoriassa MM2012

russia.png

Slovakian voitettua Tshekki lauantai-illan tunteikkaassa väännössä joukkueen ratkaisijapelaaja Miroslav Satan sanoi ääneen aika monen kiekkoa seuraavan ajatukset: "Kukaan ei uskonut tähän joukkueeseen." Slovakkipelaajat kuitenkin uskoivat. Ja uskovat edelleen.

Julkaistu kategoriassa MM2012

Etsi sivustolta