maanantai, 19 syyskuu 2016 02:42

#86 Teuvo Teräväinen

Teräväinen nousi suuren yleisön tietoisuuteen kipparoimalla Nuoret Leijonat maailmanmestareiksi vuoden 2014 alkajaisiksi. Läpimurto Jokerien liigajoukkueessa oli tapahtunut tosin jo pari vuotta aiemmin. Keväällä 2015 mies oli ratkomassa Stanley Cupia Chicagon eduksi.

Julkaistu kategoriassa Pelaajat
maanantai, 19 syyskuu 2016 02:40

#12 Jori Lehterä

Taitava pelimies on tehnyt viime vuosina vakuuttavaa jälkeä NHL:ssä. Neljän KHL-kauden jälkeen pääsi NHL:ssä heti isoon rooliin.

Julkaistu kategoriassa Pelaajat
maanantai, 19 syyskuu 2016 02:38

#29 Patrik Laine

Teinisensaatio pelasi toissa kaudella Mestistä Lempäälän Kisassa ja nousi kansainväliseen tietoisuuteen kevään 2015 alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa. Seuraavalla kaudella löi läpi Tapparan Liiga-joukkueessa, ja kova laukaus puhui tehokkaasti myös MM-kilpailuissa.

Julkaistu kategoriassa Pelaajat
maanantai, 19 syyskuu 2016 02:37

#28 Lauri Korpikoski

Korpikoski paukutti tehokkaimmalla NHL-kaudellaan peräti 19 maalia ilman ylivoimavastuuta. Turkulaiskasvatti on profiloitunut kuitenkin enemmän työn- kuin maalintekijäksi.

Julkaistu kategoriassa Pelaajat
maanantai, 19 syyskuu 2016 02:36

#71 Leo Komarov

Leijonien luottohyökkääjä tekee kaukalossa kovasti töitä ja vuosien saatossa tehopisteitäkin on alkanut kertyä. Toinen yritys NHL:ssä toi läpimurron isoon rooliin Toronto Maple Leafsin riveissä ja meno jatkui kovana esimerkiksi kevään 2016 MM-kilpailuissa.

Julkaistu kategoriassa Pelaajat
maanantai, 19 syyskuu 2016 02:34

#09 Mikko Koivu

Vuoden 2011 MM-kultajoukkueen kapteeni on johtaja kaukalossa ja pukukopissa. Minnesotan kapteenin merkitys joukkueelle näkyy muussakin kuin tehopistesarakkeessa, joka toki sekin täyttyy kausi toisen jälkeen mukavaan tahtiin. Suomen World Cup -joukkueen ainoa pelaaja, joka oli mukana jo 12 vuotta sitten edellisessä World Cupissa.

Julkaistu kategoriassa Pelaajat
maanantai, 19 syyskuu 2016 02:32

#36 Jussi Jokinen

Kalajoen JHT:n kasvatti on yksi tämän hetken kokeneimmista suomalaispelaajista NHL:ssä. Monipuolisena hyökkääjänä tunnettu Jokinen on Teemu Selänteen ohella ainoa suomalainen, joka on puhkaissut NHL:ssä 30 maalin rajan 2010-luvulla.

Julkaistu kategoriassa Pelaajat
maanantai, 19 syyskuu 2016 02:30

#56 Erik Haula

Erik Haula lähti jo 17-vuotiaana Pohjois-Amerikkaan, ja hän on saanut rakentaa uraansa rauhassa suomalaiselta kiekkoyleisöltä piilossa. Esille hän nousi vasta kaudella 2013-2014, joka kului puoliksi NHL:ssä ja AHL:ssä päättyen MM-hopeaan Leijonissa.

Julkaistu kategoriassa Pelaajat
maanantai, 19 syyskuu 2016 02:29

#64 Mikael Granlund

Granlund ihastutti viisi vuotta sitten ilmaveivillään ja jatkoi A-maajoukkueessa tehokkaasti myös vuosien 2012 ja 2013 MM-kotikisoissa sekä Sotshin olympialaisissa. Viime keväänä hän voitti MM-hopeaa.

Julkaistu kategoriassa Pelaajat
maanantai, 19 syyskuu 2016 02:27

#51 Valtteri Filppula

Filppula on Suomen joukkueen Stanley Cup -voittajista kokenein, ja NHL:ssä mies on pelannut menestyvissä joukkueissa jo vuosikymmenen ajan. Älykäs pelaaja sekä hyökkäys- että puolustuspäässä.

Julkaistu kategoriassa Pelaajat

C-nuorten SM-sarja kausi kaudelta

Etsi sivustolta