perjantai, 03 toukokuu 2013 16:31

Hockey Gardenista pikanttia jääkiekkoruokaa

Hartwall Areenan kisa-alueella sijaitsevassa Hockey Gardenissa on tarjolla MM-kisojen ajan pikanttia jääkiekkoruokaa useaan eri makuun.

Julkaistu kategoriassa MM2013
keskiviikko, 19 joulukuu 2012 11:09

U20: MM-joukkue hahmottumassa

Nuorten maajoukkueen MM-leiritys lähestyy loppuaan ja samalla lopullinen kisajoukkue hahmottuu päävalmentaja Harri Rindellin ja muun valmennusjohdon mielissä.

Julkaistu kategoriassa MM2013

Kuvituskuva_Kiekko_jaassa_644x413.jpg

Naisten MM-kisat pelataan 7.-14.4.2012 mielenkiintoisella uudella formaatilla. Viime kevään MM-kisojen neljä parasta joukkuetta (USA, Kanada, Suomi ja Venäjä) pelaavat samassa alkulohkossa A.


Julkaistu kategoriassa 2011-12

nmj_kuvituskuva_750x500.jpg

MM-kisoihin valmistautuva naisten maajoukkue matkustaa lauantaina Pohjois-Amerikkaan. Joukkue viimeistelee MM-kuntoaan Lake Placidissa, USA:ssa, alkavalla leirillä.


Julkaistu kategoriassa MM2012
tiistai, 03 huhtikuu 2012 14:11

Näin naisten MM-turnaus näkyy televisiossa

CANAL+ televisioi naisten MM-turnauksesta 5-6 ottelua. Lähetykset alkavat keskiviikkona 11. huhtikuuta pelattavasta alkusarjan Suomi-USA -ottelusta ja jatkuvat kisojen finaaliin.


Julkaistu kategoriassa MM2012

Kuvituskuva_Leijonat_pelipaidan_logo_644x413.jpg

MM-kisoihin Lake Placidissa valmistautuva Naisleijonat pelasi varhain keskiviikkoaamuna Suomen aikaa viimeisen ottelunsa ennen lauantaina käynnistyvää MM-turnausta. Kisojen mestarisuosikki ja emäntämaa USA voitti ottelun maalein 7-0. Tässä maalivahtivalmentaja Petteri Kilpivaaran raportti ottelusta!


Julkaistu kategoriassa MM2012
lauantai, 07 huhtikuu 2012 14:07

Naisleijonien MM-historia on pronssinen

120406_NMJ_03.jpg

Naiskiekossa on pelattu vuodesta 1990 alkaen 13 MM-turnausta. Suomen saldo on kymmenen pronssimitalia. Kertaakaan Naisleijonat ei ole sijoittunut neljättä sijaa huonommin.


Julkaistu kategoriassa MM2012

Leijonat-toimitus kysyi ennakkotunnelmia MM-kisojen avausvastustajasta Venäjästä Naisleijonien päävalmentajalta Pekka Hämäläiseltä ja puolustaja Essi Hallvarilta.


Julkaistu kategoriassa MM2012

Lauantaina käynnistyvä naisten MM-turnaus pelataan USA:n Burlingtonissa. Näin Naisleijonien päävalmentaja Pekka Hämäläinen luonnehtii kisapaikkakuntaa.


Julkaistu kategoriassa MM2012

Kilponen_Anna_2012_HansKoistinen_644px.jpg

Suomen naisten MM-joukkueessa on kolme vuonna 1995 syntynyttä pelaajaa: Anna Kilponen, Venla Kotkaslahti ja Anni Rantanen. Vuodenvaihteessa alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-joukkueen kapteenina toiminut Kilponen yllättyi valinnastaan aikuisten kisoihin.


Julkaistu kategoriassa MM2012

Etsi sivustolta