Karjala-turnauksen yhteydessä Helsingissä aateloidaan lauantaina viisi uutta Jääkiekkoleijonaa. Numerolla 227 aateloidaan muun muassa olympialaisissa päätuomarina työskennellyt Anne Haanpää. Videolla Anne kertoo millaisia tunteita uransa varrella hän sai jääkiekon parissa kokea jonka lisäksi hän muistelee uran alkuvaiheitaan, mitä on erinomaisuuteen pyrkiminen ja jatkuva oppiminen sekä yhteisön merkitys jääkiekossa.

Julkaistu kategoriassa Karjala-turnaus
lauantai, 08 marraskuu 2014 11:52

Esa Lindell: ”Maajoukkuekutsu tuli puskista!”

Suomen joukkueen nuoren kaartin puolustaja Esa Lindellillä on lauantaina edessä kotiturnauksen ensimmäinen ottelu. Nuori mies on seurannut silmä kovana kokeneiden maajoukkuekollegojensa tekemisiä kaukalossa ja sen ulkopuolella.

Julkaistu kategoriassa Karjala-turnaus

Karjala-turnauksen yhteydessä Helsingissä aateloidaan lauantaina viisi uutta Jääkiekkoleijonaa. Numerolla 226 aateloidaan maailmanmestari Ville Peltonen. Videolla Ville kertoo millaisia tunteita uransa varrella hän sai jääkiekon parissa kokea jonka lisäksi hän muistelee uran alkuvaiheitaan, mitä on erinomaisuuteen pyrkiminen ja jatkuva oppiminen sekä yhteisön merkitys jääkiekossa.

Julkaistu kategoriassa Karjala-turnaus

Karjala-turnauksen yhteydessä Helsingissä aateloidaan lauantaina viisi uutta Jääkiekkoleijonaa. Numerolla 225 aateloidaan maailmanmestari Janne Niinimaa. Videolla Janne kertoo millaisia tunteita uransa varrella hän sai jääkiekon parissa kokea jonka lisäksi hän muistelee uran alkuvaiheitaan, mitä on erinomaisuuteen pyrkiminen ja jatkuva oppiminen sekä yhteisön merkitys jääkiekossa.

Julkaistu kategoriassa Karjala-turnaus

Suomen maalilla tänään Venäjä-ottelussa pelaava Atte Engren odottaa iltapäivän ottelusta haastavaa ja kovaa koitosta. Venäjällä on kova joukkue kasassa joten tiedossa on kova vääntö.

Julkaistu kategoriassa Karjala-turnaus

Karjala-turnauksen yhteydessä Helsingissä aateloidaan lauantaina viisi uutta Jääkiekkoleijonaa. Numerolla 224 aateloidaan maailmanmestari Sami Kapanen. Videolla Sami kertoo millaisia tunteita uransa varrella hän sai jääkiekon parissa kokea jonka lisäksi hän muistelee uran alkuvaiheitaan, mitä on erinomaisuuteen pyrkiminen ja jatkuva oppiminen sekä yhteisön merkitys jääkiekossa.

Julkaistu kategoriassa Karjala-turnaus

Atte Engren pelaa lauantaina Suomen maalilla, kun Leijonat kohtaa Karjala-turnauksessa Venäjän. Ottelu alkaa kello 16:00.

Julkaistu kategoriassa Karjala-turnaus

Karjala-turnauksen yhteydessä Helsingissä aateloidaan lauantaina viisi uutta Jääkiekkoleijonaa. Numerolla 223 aateloidaan olympiamitalisti Sari Marjamäki (os. Fisk). Leijonat-toimitus kävi tapaamassa Saria tämän nykyisessä kotikaupungissaan Oulussa ja videolla Sari kertoo millaisia tunteita uransa varrella hän sai jääkiekon parissa kokea. Lisäksi hän muistelee uran alkuvaiheitaan, mitä on erinomaisuuteen pyrkiminen ja jatkuva oppiminen sekä yhteisön merkitys jääkiekossa. 

Julkaistu kategoriassa Karjala-turnaus

Leijonien puolustaja Kristian Näkyvä löysi omasta pelistään paljon parannettavaa voitokkaan Tshekki-ottelun jälkeen.

Julkaistu kategoriassa Karjala-turnaus

A-maajoukkue kokoontui Karjala-turnauksen mediapäivää varten Elisan tiloihin Helsingin Kallioon. Reipas tunti vierähti nopeasti haastatteluiden parissa ja tältä tilaisuus näytti noin 50-kertaisesti nopeutettuna. 

Julkaistu kategoriassa Karjala-turnaus

C-nuorten SM-sarja kausi kaudelta

Etsi sivustolta