maanantai, 28 tammikuu 2019 16:04

BSM: Jokerit raateli HIFK:ta paikallisottelussa – tässä viikonlopun ratkaisupelaajat

Kirjoittanut
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU

B-nuorten SM-sarjan viikonlopun otteluissa pelattiin lähes ennakkoasetelmien mukaisesti. Katso, ketkä nousivat joukkueidensa avainrooleihin.

Kärpät palasi voittokantaan ja otti revanssin KalPasta viikolla tulleen tappion jälkeen. Kärpät oli kahden erän jälkeen 0-2-tappiolla, mutta takoi päätöserässä peräti kuusi maalia. Voittomaali merkittiin Viljami Juusolalle.

HPK katkaisi neljän ottelun tappioputkensa ja kaatoi Tapparan. Puolustaja Samppa Saarinen teki HPK:lle kaksi maalia ja tuplasi kauden maalimääränsä.

Ässät menetti kolmen maalin johtonsa Pelicansia vastaan, mutta Iivari Pihlajaniemen toinen maali reilut kaksi minuuttia ennen päätössummeria toi porilaisille täyden pistepotin.

Blues ratkaisi päätöserässä voiton TPS:stä. Alexander Forslund vastasi ottelun voittomaalista. TPS:stä Juuso Saarinen vietti kahden maalin iltaa.

Sunnuntain otteluissa Pelicans otti ensimmäisen kolmen pisteen voittonsa 11 ottelun jaksolla. Julius Vesaaja oli lahtelaisten tehomies pistein 2+1. Vesaaja on tehnyt kevätkauden kahdeksassa ottelussaan yhtä monta maalia, ja kauden 38 ottelua ovat tuottaneet 32 osumaa.

Jokerit ei antanut HIFK:lle mahdollisuuksia Helsingin paikallispelissä, vaan karkasi jo avauserässä neljän maalin johtoon. Jokerien tehomiehinä kunnostautuivat Juuso Fagerström (1+3) ja Leo Ring (0+4).

Tapparan ja Ässien tasainen ottelu ratkesi vasta voittomaalikilpailussa, kun Aaro Mäkinen ja Jere Virolainen onnistuivat. 

Viikonlopun ottelut

Lauantai 26.1.
Kärpät – KalPa 6-2
Tappara – HPK 2-4
Ässät – Pelicans 5-4
Blues – TPS 6-4

Sunnuntai 27.1.
TPS – Pelicans 3-5
HIFK – Jokerit 1-8
Tappara – Ässät 5-4 VL
 

Sarjataulukko

1.  Kärpät      39  32   1   3   3  101
2.  Jokerit     39  25   1   4   9   81
3.  Ässät       39  23   2   4  10   77
4.  KalPa       39  19   5   3  12   70
5.  Tappara     39  18   5   4  12   68
6.  Blues       39  17   4   4  14   63
---------------------------------------
7.  TPS         39  19   2   1  17   62
8.  Pelicans    39  14   7   4  14   60
9.  HPK         39  14   4   3  18   53
---------------------------------------
10. HIFK        39  13   4   3  19   50

Kevätkauden pistepörssi

1.  MÄKIAHO Daniel     BLU   8. 7+ 8=15
2.  LUOTO Oskari       TAP   8. 5+10=15
3.  FORSLUND Alexander BLU   8. 5+ 9=14
4.  RING Leo           JOK   8. 4+ 9=13
5.  MÄKELÄ Anton       ÄSS   8. 4+ 9=13
6.  PUHAKKA Petteri    KÄR   8. 6+ 6=12
7.  TUOMAALA Samu      KÄR   8. 5+ 7=12
8.  KAUTIAINEN Niko    JOK   7. 8+ 3=11
9.  VIITALA Leevi      ÄSS   7. 7+ 4=11
10. SALMINEN Samu      JOK   8. 3+ 8=11

 

Olet nyt

Lisää B-nuorten SM-sarjan uutisia