tiistai, 19 helmikuu 2019 15:41

Kuka on Jussi Nättinen? Veljessarjan vanhin johtaa Hermestä kohti mitalipelejä

Kirjoittanut Petteri Ikonen
Jussi Nättinen. Jussi Nättinen. Pasi Mennander

Kokkolan Hermeksen Mestis-joukkueen hyökkääjä Jussi Nättinen oivalsi viitisen vuotta sitten työnteon merkityksen. Sen jälkeen hän on päässyt ammattilaispelien makuun Saksassa ja kotimaisessa Liigassa sekä noussut Mestiksen parhaiden hyökkääjien joukkoon.

– Aikaisemmin menin vähän muiden mukana. En jättänyt mitään tekemättä, mutta en tehnyt ylimääräistäkään. En panostanut jääkiekkoilijana kehittymiseen niin paljon kuin olisi ehkä pitänyt, Nättinen, 31, tuumii.

Silti jyväskyläläislähtöinen hyökkääjä nousi hyväksi Mestis-hyökkääjäksi jo melko nopeasti juniorivuosien jälkeen. Kovennetun harjoitusrääkin jälkeen hänelle aukesi kolmekymppisenä näyttöpaikka Liigassa kasvattajaseura JYPin riveissä.

– Se oli hyvä kokemus. Pelit sujuivat hyvin siinä roolissa minkä sain, ja pääsin pelaamaan Joonaksen kanssa samassa joukkueessa, Jussi Nättinen viittaa pikkuveljeensä Joonas Nättiseen, joka pelaa tällä hetkellä KHL:ssä.

Viime kaudella Joonas Nättinen pelasi JYPissä. Tällä kaudella seuran ”nättiskiintiö” täyttyy pikkuveli Julius Nättisellä, joka palasi Pohjois-Amerikasta Suomeen. Kiekkosuvun tunnettuihin tekijämiehiin kuuluu myös serkku Topi Nättinen, joka pelaa Liigaa SaiPassa.

Pikkuveljet saivat esimerkiksi pelaamiseen isoveli Jussilta, mutta miten Jussi päätyi aikanaan jääkiekon pariin?

– Muutimme Jämsästä takaisin Jyväskylään, kun olin 6-vuotias. Minut laitettiin korttelikiekkoon ja kesäisin pelasin jalkapalloa. Jalkapalloa pelasin 14- tai 15-vuotiaaksi asti jääkiekon rinnalla. Itse asiassa välillä mietin, että keskittyisin jalkapalloon. Valitsin kuitenkin jääkiekon siinä vaiheessa, kun kumpaakin lajia ei ehtinyt enää pelata.

Pikkuveljet ja serkku ovat päässeet peliurillaan Jussia pidemmälle, mutta toisaalta Jussikin on nähnyt jääkiekon myötä maailmaa. Lisäksi Mestis-kiekkoilun ohella hän on ehtinyt opiskella ammattikorkeakoulussa liiketaloutta.

– Tavoitteena olisi valmistua keväällä. Loukkaantumisen aikana olen yrittänyt opiskella tavallista enemmän, jalkavammaa keskitalvella potenut Nättinen tuumi.

 



Yksi valinta kaduttaa

Jussi Nättinen menestyi hyvin JYPin junioreissa, joissa hän saavutti esimerkiksi A-nuorten Suomen mestaruuden. Jyväskylä oli kymmenisen vuotta sitten hyvä paikka nuorelle pelaajalle, kun juniorivuosien jälkeen peliaikaa oli tarjolla kaupungin Mestis-joukkueessa D Teamissa.

– JYPillä oli kova joukkue, ja vain muutama D Teamin omista pelaajista pääsi pelaamaan JYPissä sillä kaudella, Nättinen muistelee kautta 2008–2009.

JYP voitti keväällä 2009 seurahistoriansa ensimmäisen Suomen mestaruuden, ja Nättinen pääsi kesällä harjoittelemaan liigajoukkueen mukana. Pelipaikka seuraavaksi kaudeksi löytyi kuitenkin Kajaanin Hokin Mestis-joukkueesta.

– Ainoa siirto, jota olen katunut, on se Kajaaniin siirtyminen. Se kausi meni plörinäksi. Minulla oli isot odotukset, mutta en ollut valmis isoon rooliin.

Hokki oli ollut kolmella kaudella peräkkäin mitaleilla, mutta kaudella 2009–2010 mitalisarja katkesi. Kajaanilaisten peli takkusi, eikä joukkue päässyt pudotuspeleihin. Nättisen saldoksi 39 runkosarjaottelussa jäi pisteet 6+3=9. Seuraavaksi kaudeksi hän siirtyi sarjanousija Kiekko-Laseriin.

– Sain siellä homman taas raiteelleen. Päävalmentaja Mikko Mannerilta tuli luottoa, Nättinen kiittelee.

Ensimmäisellä Mestis-kaudellaan Kiekko-Laser eteni pudotuspeleihin, mutta toisella talousvaikeudet keskeyttivät kauden. Tunnollinen hyökkääjä Nättinen iski Oulussa tehopisteitä kelpo tahtiin ja hoiti puolustusvelvoitteensa. Kiekko-Laserin konkurssin myötä hän joutui kuitenkin etsimään uuden pelipaikan.

Kovassa nousussa ollut KooKoo sai Nättisestä luotettavan hyökkääjän kahden ja puolen kauden ajaksi.

– Organisaatio oli ammattimainen jo Mestiksessä, palkat olivat hyvät ja esimerkiksi fysiohommat olivat kunnossa. KooKoossa treenattiin yhdessä kesäisinkin, Nättinen kiittelee.

– KooKoolla oli kovat paineet menestyä jokaisena kautena, Nättinen lisää.

Mitalivärisuora

Menestystä Kouvolassa tuli mukavasti. Jo ensimmäisenä keväänään 2012 Nättinen saavutti Mestis-pronssin, seuraavana vuonna hopean ja lopulta keväällä 2014 Mestiksen mestaruuden.

– Viimeisellä kaudella roolini jäi pienemmäksi. Pelasin nelosketjussa ja sain alivoimavastuuta.

Kaudella 2014–2015 KooKoo rakensi jo joukkuettaan kohti Liigaa. Nättinen ei kuitenkaan ollut enää mukana vaan kiekkoili kauden Kazakstanissa ja Ranskassa. Paluu Suomeen koitti yhden kauden jälkeen, ja Kouvolasta tuttu valmentaja Antti Karhula houkutteli Nättisen Mestis-nousija Hermekseen.

– ”Upi” valmensi KooKoon A-nuoria, kun pelasin Kouvolassa ja tunsin hänet sieltä. Hän soitti minulle Hermeksen Mestis-nousun varmistuttua ja pyysi mukaan. Kokkolassa pelatessa aloin myös opiskella, Nättinen muistuttaa siviiliuran tärkeydestä.

 

Mestiksen kauden avaustilaisuudessa syksyllä 2015.

 

Kausi 2015–2016 oli Nättisen uralla jo kolmas, kun hän pelasi Mestistä sarjanousijan riveissä. D Teamin ja Kiekko-Laserin tavoin myös Hermes rynni pudotuspeleihin nousunsa jälkeisellä Mestis-kaudella. Matka päättyi puolivälierien seitsemännessä ottelussa, jossa Jokipojat oli vahvempi.

– Se sarjahan olisi voinut kääntyä kummalle tahansa. Kausi oli joka tapauksessa hyvä, runkosarjassa 33 pistettä nakuttanut Nättinen kertoo.

Hurmosta Saksassa

Seuraavalla kaudella Nättinen ja Hermes pistivät vielä paremmaksi. Nättinen rohmusi 39 tehopistettä, ja Hermes petrasi runkosarjasijoitustaan. Askel mitalipeleihin jäi kuitenkin ottamatta.

Kauden jälkeen Nättinen siirtyi Saksan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelanneeseen Rosenheimiin. Keskushyökkääjä pelasi lähes piste per peli -tahdilla, mutta purki sopimuksensa kesken kauden 2017–2018.

– En ihan tykännyt siitä, miten seura hoiti asioita kaukalon ulkopuolella. Toisaalta seurajohto odotti minulta vielä kovempaa jälkeä, joten syyt sopimuksen purkamiseen olivat molemminpuoliset, Nättinen myöntää.

– Muistot Saksasta ovat kyllä muuten hienoja. Kotihalliin mahtui 5 000 katsojaa, ja se oli viisi tai kuusi kertaa loppuunmyyty. Keskimäärin katsojia oli 2500-3000.

Ja Nättinen puhuu siis Saksan kolmanneksi korkeimmasta sarjatasosta.

– Saksa on yllättävän kovatasoinen kiekkomaa, ja tuo sarjakin oli kova. Pelillisesti siellä ollaan Suomea jäljessä, mutta kannattajakulttuuri on huima.

– Loppuunmyydyissä peleissä meni jo varusteita pukiessa kylmät väreet, kun katsomo oli täynnä, ja yleisö lauloi. Siellä porukka saapui halliin jo pari tuntia ennen peliä ja pyysi pelin jälkeen pelaajia kiittämään vielä parikymmentä minuuttia ottelun jälkeen.

 

 

Viime kausi vei kuitenkin Nättisen Saksasta kesken kaiken JYPiin ja Jyväskylästä parin pelin lainapestille KeuPa HT:n Mestis-joukkueeseen.

– JYPin kaudesta jäi harmittamaan se, että pelit loppuivat jo puolivälierissä. Kasassa oli kova joukkue, Nättinen muistelee HIFK:lle otteluvoitoin 2-4 kärsittyä tappiota.

Paluu Hermekseen tapahtui kesällä. Nättinen halusi jatkaa opintojaan, ja muistot aiemmilta Hermes-kausilta olivat hyvät. Hermes sai Nättisestä tutun luottohyökkääjän, jonka johdolla Hermes taistelee Mestiksen kärkisijoista. Muutos Kokkolassa on melkoinen viime kauteen, joka päättyi Mestis-karsintojen kurimuksessa.

– Meillä on hyviä pelaajia. Laadukkaat neljä kenttää ja kolme paria hyviä pakkeja. Maalivahtipeli on myös onnistunut, kapteeni Nättinen mainitsee muutaman asian.

– Jokapäiväinen tekeminen on ollut hyvää treeneissä. Arkityö on urheilullista.

Täksi kaudeksi päävalmentajaksi tullut Janne Tuunanen on tuonut oman mausteensa kokkolalaisten peliin. Hermes on ollut koko kauden ajan kärkikahinoissa ja jahtaa ensimmäistä Mestis-mitaliaan sitten vuoden 2004 pronssin.

– ”Upi” Karhulan tavoin myös Tuunanen tykkää kiekollisesta pelistä. Treeneihin on tullut erilaisia harjoitteita. Myös muu valmennustiimi on hyvä, kun mukana ovat Kari Haakana ja maalivahtivalmentaja Aleksi Hilli, joukkueensa kokenein pelaaja Nättinen näkee.

 



Markkulan manageri

Nättinen nakutti syyskaudella kovaan tahtiin pisteitä, mutta jalkavamma pakotti miehen sivuun yli kuukaudeksi. Paluu tapahtui helmikuun puolivälissä. Yli 350 Mestiksen runkosarjaottelun veteraani on valmiina johtamaan joukkonsa menestykseen.

– Joukkue on keskittynyt hienosti työntekoon. Nyt laitetaan vain lisää kierroksia koneeseen, Nättinen paaluttaa.

– Omista suorituksista iso kiitos menee ketjukavereille. Samu Markkulan ja Kristian Kankaan kanssa on ollut hyvä pelata.

Jyväskyläläistaustaisilla Markkulalla ja Nättisellä on muutakin yhteistä kuin jääkiekko.

– Toimin Markkulan managerina. Hän on tehnyt räppiä taitelijanimellä MC Mara, ja minä häärin taustalla, Nättinen naurahtaa lopuksi.

Jussi Nättisen pelaajakortti Leijonat.fi:ssä
Hermeksen joukkuekortti Leijonat.fi:ssä

 

Olet nyt

Kuka on...

Leijonat-lehdestä tuttu Kuka on... -henkilöjuttujen sarja löytyy nyt verkosta. Esittelemme pelaajia, valmentajia, erotuomareita ja jääkiekon taustavoimia, joiden tarinoita et ehkä ole vielä lukenut tai kuullut.

Etsi sivustolta