perjantai, 18 syyskuu 2020 10:04

Edmonton isännöi Nuorten MM-kisoja - Kisat pelataan NHL-tyyliin kuplassa

Kirjoittanut SJL toimitus
Nuorten MM-mitaleista pelataan tänä vuonna Kanadan Edmontonissa. Nuorten MM-mitaleista pelataan tänä vuonna Kanadan Edmontonissa. Pasi Mennander

Vuodenvaihteessa pelattavat Nuorten MM-kisat järjestetään tällä kaudella NHL:n tavoin kuplassa. Kisapaikkana toimii Edmontonin Rogers Place, jossa pelataan parhaillaan NHL:n ratkaisupelejä.

IIHF haluaa turvata ratkaisullaan sen, että kisat pystytään järjestämään turvallisesti koronaviruspandemiasta huolimatta.

Yleisöä ei paikan päällä nähdä, mutta televisio välittää ottelut kotikatsomoihin. Suomessa Nuorten MM-kisat näyttää Discovery, ottelut näkyvät TV5-kanavalla ja Dplay-palvelussa.

Kisojen järjestäminen yhdessä areenassa tarkoittaa, että kisojen otteluohjelmaa joudutaan muokkaamaan ja niinpä lopullinen otteluohjelma julkistetaan myöhemmin.

Päätös pelata tänä vuonna ilman yleisöä vaikuttaa myös tuleviin kisajärjestelyihin: IIHF ja tulevat MM-kisaisännät ovat sopineet, että vuoden 2022 Nuorten MM-kisat pelataan myös Kanadassa, kisapaikkoina toimivat tuolloin Edmonton ja Red Deer. Alunperin 2022 MM-kisat oli määrä järjestää Ruotsin Göteborgissa. Ruotsi järjestää uuden suunnitelman mukaan vuoden 2024 Nuorten MM-kisat. Vuonna 2023 nuorten MM-mitaleista pelataan Venäjällä.

IIHF:n torstaina kokoontunut hallitus päätti, ettei alle 20-vuotiaiden alempien divisioonien MM-kilpailuita järjestetä tällä kaudella koronaviruspandemian vuoksi. Päätös tarkoittaa samalla sitä, ettei mikään joukkueista karsiudu vuodenvaihteen MM-kisoista alempaan divisioonaan eikä vastaavasti yksikään joukkue nouse alemmasta divisioonsta pääsarjaan.

IIHF:n uutinen Nuorten MM-kisoista on luettavissa kokonaisuudessaan täällä.    

Olet nyt


Alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruudesta pelataan Kanadan Edmontonissa 25.12.2020 – 5.1.2021.


Kisaviestinnässä käytämme tunnisteita #U20fi #NuoretLeijonat #WJC2021


LOHKOJAKO

Alkulohko A:
Kanada
Saksa
Slovakia
Suomi
Sveitsi

Alkulohko B:
Itävalta
Ruotsi
Tshekki
USA
Venäjä


SUOMEN OTTELUT:
Alkulohko:

La 26.12. 01.00
Saksa – Suomi
Su 27.12. 21.00
Suomi – Sveitsi
Ke 30.12. 21.00
Suomi – Slovakia
Pe 01.01. 01.00
Kanada – Suomi
Puolivälierät:
La 02.01. 19.00
Puolivälierä 1
La 02.01. 22.30
Puolivälierä 2
Su 03.01. 02.00
Puolivälierä 3
Su 03.01. 05.30
Puolivälierä 4
Välierät:
Ti 05.01. 01.00
Välierä 1
Ti 05.01. 04.30
Välierä 2
Mitaliottelut:
Ke 06.01. 00.30
Pronssiottelu
Ke 06.01. 04.30
Loppuottelu

Ajat Suomen aikaa. Edmontonissa kello on 9 tuntia vähemmän.


KOKO OTTELUOHJELMA


SUOMEN MM-JOUKKUE:

Julkistetaan myöhemmin!


SUORAT LÄHETYKSET: TV5 JA DPLAY


IIHF:N VIRALLISET KISASIVUT


KAIKKI U20:N UUTISOTSIKOT LEIJONAT.FI:SSÄ


 

Etsi sivustolta