lauantai, 09 helmikuu 2019 21:34

Nuoret Leijonat murskasi Saksan – Vahva toinen erä käänsi ottelun Suomelle

Kirjoittanut Leeni Pellinen
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Nuoret Leijonat murskasi Saksan – Vahva toinen erä käänsi ottelun Suomelle Artikkelin kuvat: Riku Laukkanen

Suomi nuiji Saksan lauantain päiväpelissä selvästi maalein 6–1. Tasaisen ensimmäisen erän jälkeen Nuoret Leijonat eivät antaneet Saksalle mahdollisuuksia.

Ensimmäiselle erätauolla mentiin tasalukemissa 1–1, kun avauserässä verkkoa heiluttivat Santeri Airola ja tasoitusmaalin Saksalle iskenyt Luis Schinko.

Suomi aloitti rynnistyksen heti toisen erän alussa pelatessaan ylivoimalla, kun Eemil Erholtz niittasi tarkan kudin Saksan verkkoon. Jesse Moilanen lisäsi Suomen etumatkaa vielä ennen erän puoltaväliä.

Nuoret Leijonat jatkoi maalikarkeloita kolmannessa erässä, kun Arttu Nevasaari, Otto Kivenmäki ja Samuel Salonen lisäsivät isäntien maalisaldoa ja johdatti osaltaan Suomen selvään voittoon.

Suomi on parantanut turnauksen edetessä jokaisessa ottelussa, ja ylivoima toimi myös tänään vahvasti eikä Nuoret Leijonat ottanut ottelussa kuin yhden kahden minuutin jäähyn.

Samalla peli-ilmeellä Suomi valmistautuu turnaukseen viimeiseen otteluun, kun se kohtaa Kupittaalla huomenna sunnuntaina kello 14 alkavassa ottelussa Ruotsin.

Ottelun tilastotapahtumat tulospalvelussa
Turnauksen tapahtumasivu Leijonat.fi:ssä

 


Olet nyt

Lisää U20-uutisia