lauantai, 08 maaliskuu 2014 00:00

U20: Kahdeksan maailmanmestaria MM-kisakelpoisia myös 2015

Kirjoittanut Toimitus
Artturi Lehkonen on yksi kahdeksasta maailmanmestarista, joka ikänsä puolesta voi pelata MM-kisoissa myös Kanadan 2015 MM-kisoissa. Artturi Lehkonen on yksi kahdeksasta maailmanmestarista, joka ikänsä puolesta voi pelata MM-kisoissa myös Kanadan 2015 MM-kisoissa.

Kahdeksalla vuonna 1995 syntyneellä maailmanmestarilla on ikänsä puolesta mahdollisuus pelata nuorten MM-kisoissa myös ensi vuodenvaihteessa.

Torontossa ja Montrealissa pelattavissa 2015 MM-kisoissa ikänsä puolesta kisakelpoisia ovat seuraavat pelaajat:

Puolustaja Julius Honka
Maalivahdit Ville Husso ja Juuse Saros
Hyökkääjät Juuso Ikonen, Saku Kinnunen, Artturi Lehkonen, Aleksi Mustonen ja Otto Rauhala


Suomen 23 pelaajan MM-miehistöstä 15 nuorukaista hyvästeli juniorivuotensa voitokkaan MM-finaalin myötä - vuonna 1994 syntyneet pelaajat taistelevat tulevilla kausilla paikoista A-maajoukkueeseen.

Myös vuonna 1996 syntynyt hyökkääjä Kasperi Kapanen oli joukkueen mukana aivan kisojen kynnykselle, mutta joutui jättämään MM-kisat väliin loukkaantumisen vuoksi. Vuonna 1996 syntyneiden ikäluokan parhaimmisto nähdään huhtikuussa pelaamassa alle 18-vuotiaiden MM-kotikisoissa Lappeenrannassa.

 

Olympialaisten ja Pohjola-leirin jälkimainingeissa Leijonat-toimitus on tällä viikolla palannut ajassa pari kuukautta taaksepäin, alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuteen. Olemme käyneet läpi mestareiden taustoja, esittelleet valmennuksen käytössä ollutta profilointimenetelmää ja kertoneet jääkiekko- ja urheiluvaikuttajien näkemyksiä Nuorten Leijonien maailmanmestaruuden merkityksestä Suomi-kiekolle. 

Olet nyt

Lisää U20-uutisia