keskiviikko, 05 maaliskuu 2014 00:00

U20 MM-kullan merkitys - Risto Nieminen vastaa

Kirjoittanut Toimitus

Kysyimme jääkiekko- ja urheiluvaikuttajilta heidän näkemystään Nuorten Leijonien maailmanmestaruuden merkityksestä Suomi-kiekolle. Tänään vastausvuorossa on Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen.

- Mestaruus vahvistaa jääkiekon menestystarinaa. Suomalainen jääkiekko on viimeisten 25 vuoden aikana nostettu systemaattisella työllä maailman huipulle. Suomi lähtee kaikkiin nuorten ja aikuisten kisoihin yhtenä ennakkosuosikkina.
- Mestaruus antaa uskoa siihen, että valmennuksen sisällöissä ollaan pääosin oikeassa suunnassa. Se kertoo myös henkisen puolen vahvistumisesta. Tapa, millä nuorten maailmanmestaruus tuli, on viesti urheilun ilmeen suuresta muutoksesta. Nykyinen urheilijoiden sukupolvi pystyy ottamaan kaikki haasteet vastaan ja pelaamaan vahvasti joukkueena, uskomaan itseensä, se haluaa voittaa, haastaa ja menestyä. On syntynyt voittamisen kulttuuria. 
- Jääkiekko on systemaattisella työllä ottanut huippuasemansa suomalaisessa urheilussa. Sen seurauksena joukkueena toimiminen ja ammattimainen asioiden lähestyminen on siirtynyt muihinkin lajeihin. On syntynyt uskoa ja uskaltamista, joka näkyy kaikkialla, yksilölajeissakin. Osataan tehdä asioita siten, että joukkue tukee yksilöä ja yksilö tukee joukkuetta. Se on ollut iso oppiminen suomalaisessa urheilussa.

 

Olympialaisten ja Pohjola-leirin jälkimainingeissa Leijonat-toimitus palaa ajassa pari kuukautta taaksepäin, alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuteen. Käymme tällä viikolla läpi mestareiden taustoja, esittelemme valmennuksen käytössä ollutta profilointimenetelmää ja kerromme jääkiekko- ja urheiluvaikuttajien näkemyksiä Nuorten Leijonien maailmanmestaruuden merkityksestä Suomi-kiekolle.

Olet nyt

Lisää U20-uutisia