sunnuntai, 19 huhtikuu 2015 14:59

Pikkuleijonien ykköslinja kantaa vastuuta - ”Roolitukset toimivat”

Kirjoittanut Joukkueenjohtaja Arto Sihvonen
Tammela (vas.), Nättinen ja Palmu. Tammela (vas.), Nättinen ja Palmu. Arto Sihvonen

Alle 18-vuotiaiden maajoukkueen ykkösketjuna on MM-leirien ja kisojen alkuvaiheen aikana pelannut koostumus Petrus Palmu - Julius Nättinen - Jonne Tammela. Pojat tuntevat toisensa hyvin kahden edellisen kauden maajoukkueista, joten ketjun yhteistoimintaa on ollut helppo rakentaa myös kisaprojektin aikana.

- Ketjun roolitukset ovat toimivat, minä ja Petrus pelataan hyökkäyspäässä kulmahyrrää ja Julius jakaa meille kiekkoa, Jonne Tammela tuumaa.

Petrus Palmu näkee avauskentällisessä pelaamisessa myös paljon vastuuta.
- Saamme reilusti peliaikaa ja luottoa valmennukselta, joten meidän pitää myös pystyä pelaamaan sen mukaisesti, Petrus linjaa.

Julius Nättinen haluaa jatkopelejä ajatellen vielä kehittää koko viisikon yhteistyötä.
- On aivan selvää, että pelin pitää vielä parantua, kun turnaus etenee.

Kirjoittaja on Pikkuleijonien joukkueenjohtaja.

 

 

U18 Pikkuleijonien ohjelma 2019-20

10.06.-17.06.2019:
Kesäopiskelu, Kuortane

22.07.-30.07.2019:
Testileiri ja kesäopiskelu, Vierumäki

02.08.-11.08.2019:
Hlinka Gretzky -turnaus, Tshekki ja Slovakia

04.11.-10.11.2019:
Viiden maan turnaus, Ruotsi

25.12.-30.12.2019:
Viiden maan turnaus, Sveitsi

03.02.-10.02.2020:
Viiden maan turnaus, Tshekki

30.03.-03.04.2020:
MM-leiri I, Vierumäki

08.04.-15.04.2020:
MM-leiri II, USA

16.04.-28.04.2020:
MM-kisat, Ann Arbor & Plymouth, USA