sunnuntai, 25 elokuu 2019 15:47

Sinikeltaiset voittivat U17-joukkueen niukasti 3-2 viimeisessä Finnkampen-ottelussa

Kirjoittanut
U17-joukkueen päävalmentaja Petri Karjalainen U17-joukkueen päävalmentaja Petri Karjalainen Pasi Mennander

U17-joukkue koki niukan tappion Ruotsia vastaan viimeisessä Finnkampen-ottelussa sunnuntaina Ruotsin Tranåsissa.

 

Ottelun ensimmäinen osuma nähtiin ajassa 02:45 kun Ruotsin Carl Holmner-Härgestam heilutti Suomen maaliverkkoa. Maali jäi ensimmäisen erän ainoaksi.

Toista erää oli ehditty pelata neljä minuuttia, kun Suomen Rasmus Ruusunen iski kiekon Carl Lindbomin selän taakse ylivoimalla.

Ruotsin Victor Stjernborg onnistui myös ylivoimalla ajassa 30:34 ja kolmanteen erään lähdettiin Ruotsin 2-1-johtoasemasta.

Kolmannessa erässä Jere Virolainen iski tilanteen taas tasoihin kun erää oli pelattu reilut viisi minuuttia.

Ottelun voittomaali nähtiin pelin viimeisellä minuutilla kun Ruotsin Ludwig Persson onnistui upottamaan kiekon Suomen maalia vartioineen Paavo Kohosen taakse ajassa 59:03.

Kohonen torjui ottelussa kaikkiaan 26 kertaa kun taas Ruotsin Lindbom 30 kertaa.

 

Ottelun tilastot löytyvät täältä.

Olet nyt

Lisää U17-uutisia

U17 ohjelma kaudella 2019-20

20.05.-24.-05.2019:
Testileiri, Vierumäki

07.08.-11.08.2019:
Jää- ja otteluleiri, 3 x FIN-RUS, Vierumäki
Suomen otteluiden tallenteet

21.08.-25.08.2019:
Finnkampen, Ruotsi

27.10.-11.11.2019:
U17 World Hockey Challenge, Kanada

26.12.-29.12.2019:
Maaotteluleiri, 3 x FIN-CZE, Salo
Suomen otteluiden live-lähetykset

03.02.-10.02.2020:
Viiden maan turnaus, Venäjä

06.04.-12.04.2020:
Viiden maan turnaus, Rauma
Suomen otteluiden live-lähetykset
 

Etsi sivustolta