maanantai, 13 helmikuu 2012 11:05

U16: Turnaus päättyi voittoon Tshekistä - katso maalikooste!

Kirjoittanut

u16_fin_cze_120212.jpg
Alle 16-vuotiaden maajoukkue päätti Ruotsissa pelatun turnauksensa voittoon, kun Tshekki kaatui pikkuleijonien hampaissa maalein 0-2.


1. erä (0-0)

Suomi lähti selkeä päämäärä ottelussa hakemaan ensimmäistä voittoaan turnauksen viimeisestä pelistä. Ottelu oli molemmille maille ensimmäinen kohtaaminen keskinäisissä peleissä. Ensimmäinen erä oli tasaväkistä taistelua puolin toisin maaliteossa kuitenkaan onnistumatta.

2. erä (0-1)

Toiseen erään Suomen peliin tuli selvästi lisää määrätietoisuutta hyökkäyspelin päätökseen ja erityisesti maalinedustapelaamiseen. Peliä saatiin painettua enemmän Tsekin päätyyn ja Suomi siirtyi 0-1 johtoon erän kolmannella minuutilla, kun paluukiekko hakattiin Antti Kauppisen toimesta Tsekin maalivahdin edestä voimalla maaliin. Viimeisen viiden minuutin aikana Tsekki sai puolestaan otetta pelistä ja loi muutamia vaarallisia tilanteita, jotka ensimmäistä kokonaista maaottelua pelannut Suomen maalivahti Joonas Harald selvitti varmoin ottein.

3. erä (0-1)

Kolmas erä alkoi Suomen osalta myös tehokkaasti, kun Suomi siirtyi jo 0-2 johtoon 4vs5 alivoimalla pelatessa. Maalin taituroi Otto Nieminen, joka haastoi Tsekin puolustajan keskialueelta lähteneestä 1vs1 tilanteesta ja ohitti lopulta maalivahdin tarkalla yläkulmaan suunnatulla rystylaukauksella.

- Tämä oli joukkueelta hyvä puristus turnauksen viimeiseksi aamupeliksi kahden kovan edellisen ottelun jälkeen. Voittoa lähdettiin hakemaan ja joukkue osoitti, että sillä on selkärankaa ja halua voittaa ottelu ja sitä kautta turnauksen kolmas sija, päävalmentaja Tomi Lämsä kiittelee pelaajien otteita pelin jälkeen.

Maalinteossa ja syötöissä Suomelta onnistuivat:

Antti Kauppinen 1+0, Otto Nieminen 1+0

{hwdvs-player}id=291|width=644|height=376|tpl=playeronly{/hwdvs-player}

Katso myös muut U16 maalikoosteet Leijonat-TV:stä.

Olet nyt

Lisää U16-uutisia

Etsi sivustolta