×

Varoitus

JUser: :_load: Käyttäjää ei pystytty lataamaan tunnuksella: 141

sunnuntai, 03 maaliskuu 2013 10:41

Samit Huippu-Pohjolassa viidenneksi

Kirjoittanut

Huippu-Pohjolan ensimmäisessä sijoitusottelussa Samit nousi tappioasemasta 3-2-voittoon.

Vallet menivät ottelun avauserässä jo 2-0-johtoon, kun Emil Oksanen ja Paavo Kilponen onnistuivat ohittamaan Severi Isokankaan Samien maalilla.

Samit onnistuivat kuitenkin kavennuksessa ennen ensimmäistä erätaukoa, kun Matias Mutikainen onnistui maalinteossa.

Päätöserässä Turkka Pumpanen toi Samit tasoihin, ja paria minuuttia myöhemmin Patrik Laine viimeisteli voittomaalin.

Pistemiehet

Vallet     Samit  
OKSANEN Emil  1 + 1 = 2   PUMPANEN Turkka  1 + 0 = 1
KILPONEN Paavo  1 + 0 = 1   LAINE Patrik  1 + 0 = 1
JÄÄSKÄ Juha  0 + 2 = 2   MUTIKAINEN Matias  1 + 0 = 1
    MUSTONEN Ville-Valtteri  0 + 2 = 2
    SJÖGREN Tuomas  0 + 1 = 1

Avaa kuvagalleria klikkaamalla alimmaista kuvaa.

Huippu-Pohjola vuosi vuodelta

Mikä oli Huippu-Pohjola?

Jääkiekkoliiton Pohjola-leiri järjestettiin vuosina 2010-2015 kaksiosaisena. Ns. pääleiri, nimeltään Huippu-Pohjola, kokosi Vierumäelle leirivuonna 15 vuotta täyttäneiden poikien ikäluokan parhaimmiston. Ennen Huippu-Pohjolaa järjestettiin Pohjola-leirin (tai "koulutus-Pohjolan) nimellä leiri vuotta nuoremmille. Huippu-Pohjola oli näistä kahdesta leiristä se, joka jatkoi 1960-luvun alussa käynnistyneen talvisuurleirin traditiota.

Etsi sivustolta