×

Varoitus

JUser: :_load: Käyttäjää ei pystytty lataamaan tunnuksella: 141

torstai, 28 helmikuu 2013 14:14

Petuille avausvoitto Huippu-Pohjolan avauspelistä

Kirjoittanut
Petuille avausvoitto Huippu-Pohjolan avauspelistä Marko Hannula

Petut nousi Huippu-Pohjola-leirin avauspelissä tappioasemasta 5-3-voittoon ottelun toisessa erässä.

Samit vastasi pelin kahdesta ensimmäisestä osumasta, mutta Petut onnistui tasoittamaan tilanteen tulostaululla ennen erätaukoa.

Toisessa erässä Petut siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon, mutta Samit tasoitti tilanteen ajassa 34.44.

Pistemiehet

Petut     Samit  
SIREN Tino  2 + 1 = 3   LAINE Patrik  2 + 0 = 2
UOMALA Oskari  1 + 1 = 2   VIINIKAINEN Joonas  1 + 0 = 1
PULJUJÄRVI Jesse  1 + 1 = 2   VÄHÄKANGAS Verneri  0 + 1 = 1
RÄSÄNEN Tomi  1 + 0 = 1    
SULUNSILTA Teemu  0 + 1 = 1    
NIEMELÄINEN Markus  0 + 1 = 1    

 

Huippu-Pohjola vuosi vuodelta

Mikä oli Huippu-Pohjola?

Jääkiekkoliiton Pohjola-leiri järjestettiin vuosina 2010-2015 kaksiosaisena. Ns. pääleiri, nimeltään Huippu-Pohjola, kokosi Vierumäelle leirivuonna 15 vuotta täyttäneiden poikien ikäluokan parhaimmiston. Ennen Huippu-Pohjolaa järjestettiin Pohjola-leirin (tai "koulutus-Pohjolan) nimellä leiri vuotta nuoremmille. Huippu-Pohjola oli näistä kahdesta leiristä se, joka jatkoi 1960-luvun alussa käynnistyneen talvisuurleirin traditiota.

Etsi sivustolta