maanantai, 20 syyskuu 2010 16:23

Ensi kevään MM-kisojen lipunmyynti käynnistyy viikon päästä!

Kirjoittanut

MM2011

Vuoden 2011 MM-turnauksen lipunmyynti käynnistyy maanantaina 27. syyskuuta. Pääsylippuja Slovakian Bratislavassa ja Kosicessa pelattavaan turnaukseen voi ostaa Internetin välityksellä.

MM-turnauksen pääsylippujen myynti käynnistyy kolmessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa maanantaina 27. syyskuuta alkaa lippupakettien myynti. Joulukuun 1. päivänä käynnistyy lipunmyynnin toinen vaihe, jossa myyntiin lasketaan ns. päiväliput (kaksi tai kolme ottelua per päivä). Kolmannessa vaiheessa, 1. helmikuuta 2011 alkaen, myyntiin tulevat yksittäisten pelien liput.

Pääsylippujen hinnat vaihtelevat 10 ja 250 euron välillä. Halvimmalla pääsee karsintasarjan peleihin, kalleimmat liput ovat 15. toukokuuta pelattavaan MM-finaaliin.

Kevään MM-turnaus pelataan Slovakian kahdessa suurimmassa kaupungissa, Bratislavassa ja Kosicessa. Bratislavan Ondrej Nepala Arenan kapasiteetti on 9246 katsojaa, Kosicen Ladislav Trojak Arenalle mahtuu 7628 henkilöä.

MM-turnaus käynnistyy 29. huhtikuuta ja päättyy 15. toukokuuta.

Pääsylippuja voi ostaa MM-kisojen virallisilta sivuilta tai ticketportal.sk -sivustolta.

• Lisätietoja turnauksesta ja lipunmyynnistä löytyy kisojen virallisilta sivuilta.
• MM-kisojen otteluohjelma löytyy täältä
• Suomen johtoryhmä on jo tutustunut tulevien MM-kisojen olosuhteisiin - Jari Kurrin, Timo Jutilan ja Jukka Jalosen Bratislavan-vierailusta tarkemmin MM-kisojen virallisten sivujen uutisessa
• Vuoden 2011 MM-kisat Facebookissa

 

 

Olet nyt

Lisää A-maajoukkueen uutisia