sunnuntai, 18 helmikuu 2018 19:29

Päävalmentaja Lauri Marjamäki: "Tehokkuus jäi piippuun"

Kirjoittanut
Päävalmentaja Lauri Marjamäki: "Tehokkuus jäi piippuun" Lehtikuva

- Korkealaatuinen jääkiekko-ottelu, Marjamäki tiivisti sunnuntai-iltapäivän Ruotsi-pelin, jossa Suomi kärsi 1-3-tappion.

- Ruotsi oli hieman parempi ensimmäiset kymmenen minuuttia. Se hallitsi kiekkoa, toisaalta me puolustimme sitoutuneesti emmekä antaneet paikkoja. Ensimmäisen erän lopulla paransimme peliämme ja toisen erän ensimmäinen kymmenen minuuttia oli tosi hyvää kiekkoa.

- Jos aiemmin tässä turnauksessa olimme olleet tehokkaita, nyt tehokkuus jäi piippuun. Emme vain saaneet kiekkoa maalipuiden väliin. Marginaalit olivat pienet ja Ruotsi meitä tuon verran parempi, Marjamäki sanoi ja kehui maalivahti Viktor Fasthia.

Kahden voitto-ottelun jälkeen Ruotsi-tappio tarkoitti sitä, että Suomi sijoittui alkulohkossaan toiseksi. Playoffsit käynnistyvät Leijonien osalta ensimmäiseltä pudotuspelikierrokselta.

- Jos jossain vaiheessa tätä turnausta hävitä piti, nyt oli sen aika. Toisaalta esityksemme antoi kovasti uskoa, että olemme oikealla tiellä.

- Joukkueen pitää kulkea reittinsä menestyäkseen. Meillä on nyt edessämme tällainen reitti. Nyt keskitytään tiistai-iltaan ja ollaan silloin parhaimmillamme.

Ottelun tilastotapahtumat tulospalvelussa

 

 

 

 

Olet nyt

Lisää A-maajoukkueen uutisia