torstai, 08 syyskuu 2016 12:04

Veikolla selvät sävelet nimmareiden keräämiseen

Kirjoittanut Leeni Pellinen
Veikko pyysi korttiinsa nimmarin Jussi Jokiselta. Veikko pyysi korttiinsa nimmarin Jussi Jokiselta. Siiri Markkanen

9-vuotias Veikko oli tullut tilaisuuteen kaverin ja tämän isän kanssa. Veikon käsissä oli vinopino erilaisia pelaajakortteja, joihin osaan hän oli jo ehtinyt saada nimmarin. Tarkka nuorimies halusi ensimmäisenä tarkistaa ja järjestää kortit.

- Mun suosikkipelaaja on Rasmus Ristolainen ja sen nimmarin jo sain, kertoo itsekin puolustajana pelaava Veikko iloisena.

Veikko kertoo seuraavansa suosikkinsa otteita ja toivoo itse kasvavansa Ristolaisen kaltaiseksi fyysiseksi pakiksi.

Seuraavaksi Veikko suuntaa kapteeni Mikko Koivun luokse. Kapteenin nimmaria metsästää moni muukin, mutta nuori herra jaksaa rauhallisesti odottaa omaa vuoroaan. Odotellessa Karhu-Kissojen junioreissa toista kautta pelaava puolustaja kertoo, että odottaa näkevänsä Leijonilta hyvää peliä tulevassa World Cup –turnauksessa.

-  Koko turnaus on varmasti hyvää kiekkoa. Suomi pelaa kaikilla osa-alueilla hyvin ja toivottavasti tasaisesti.

Kun kapteeni on kirjoittanut nimensä pelaajakorttiin ja yhteiskuvat otettu, on Veikon aika ottaa esille seuraava kortti.

- Tästä puuttuu vielä nimmari, Veikko heiluttaa Jussi Jokisen pelaajakorttia ja lähtee etsimään kokenutta hyökkääjää fanien seasta.

 

 

Viimeksi muutettu torstai, 08 syyskuu 2016 12:09

A-maajoukkueen kausi 2019-20

7.-10.11.2019:
Karjala-turnaus (EHT), Helsinki
Pääsyliput: Ticketmaster

12.-15.12.2019:
Channel One Cup (EHT), Tshekki & Venäjä

6.-9.2.2020:
Beijer Hockey Games (EHT), Helsinki & Ruotsi

Vko 15, 2020:
2 x FIN-DEN (EHC, Nordic Cup), Suomi

Vko 16, 2020:
2 x NOR-FIN (EHC, Nordic Cup), Norja

Vko 17, 2020:
2 x SWE-FIN (EHC, Nordic Cup,) Ruotsi

30.4.-3.5.2020:
Carlson Hockey Games (EHT), Tshekki

8.-24.5.2020:
MM-kisat, Lausanne & Zürich, Sveitsi

A-maajoukkueen uutiset kausi kaudelta

Etsi sivustolta