lauantai, 07 marraskuu 2015 13:35

Salmela Tshekki-ottelusta: ”Hyvä näyttää heti, mitä on tulossa”

Kirjoittanut Riku Saari
Anssi Salmelalla on alla ehjä syksy. Anssi Salmelalla on alla ehjä syksy. Jukka Salminen

SHL-seura Brynäsiä edustavan Anssi Salmelan mukaan launtain Tshekki-ottelussa ei ole revanssimieltä viime kevään puolivälierätappioon liittyen, mutta puolustajan mukaan voittamisella kotiyleisön edessä on silti oma arvonsa.

Viime kevään tappio Tshekille MM-kisojen puolivälierissä ei enää kaivele Salmelan mieltä.

– Kuitenkin vähän eri hommat ja uusi vuosi. Mutta on siinä sellainen homma , että hävittiin silloin tshekeille myös treenipelejä ja hävittiin sitten myös MM-kisoissa. Että on se ihan hyvä ottaa voittoja, vaikka ei aina olisikaan niin tärkeitä pelejä ja näyttää heti, mitä on tulossa.

Ehjän kesäkauden harjoitellut ja syksyn Ruotsissa pelannut Salmela kertoo Ruotsin SHL-joukkueiden tasoerojen olevan paikoin suuria, eikä pelin taso ole aina parasta mahdollista. Silti Ruotsi valitsi joukkueeseensa 11 pelaajaa omasta liigastaan.

– Vaikea sanoa, kertooko se mitään ja millä periaatteella on pelaajia valittu. Toisaalta SHL:ään on tullut takaisinkin pelaajia muualta, että sarja on ehkä vähän parantunut. Mukaan on tullut myös uusia joukkueita, jotka eivät ole ihan sillä tasolla kuin muut. Mutta hyvä liiga, ei siellä vaan pelailla, joutuu töitä tekemään, Salmela kertoo.

 

Leijonat kohtaa lauantaina Tshekin kello 17.00 alkavassa ottelussa. Sunnuntaina isänpäivän klassikossa samaan aikaan vastaan luistelee Ruotsi. Liput myy Lippu.fi