Tulosta tämä sivu
keskiviikko, 06 toukokuu 2015 13:34

Leijonien varakapteeni Tuomo Ruutu: ”MM-kisojen taso on noussut viime vuosina”

Kirjoittanut
Tuomo Ruutu teki kuusi maalia kevään 2011 MM-kisoissa, jolloin Suomi voitti maailmanmestaruuden. Tuomo Ruutu teki kuusi maalia kevään 2011 MM-kisoissa, jolloin Suomi voitti maailmanmestaruuden. Jukka Salminen

Leijonien MM-joukkueen toinen varakapteeni Tuomo Ruutu pelasi MM-kisoissa ensimmäisen kerran vuonna 2006, jolloin hän oli 23-vuotias.

Nyt 32-vuotiaana hän näkee MM-kisojen muuttuneen monin tavoin parempaan suuntaan.

- MM-kisojen taso on noussut huomattavasti viime vuosina. Esimerkiksi Norja ja Tanska pystyvät hyvänä päivänä kaatamaan kenet tahansa ennakkosuosikeista, joten menestyvien joukkueiden määrä on noussut.

Ruudun ajatusta tukevat muun muassa Sveitsin parin vuoden takainen MM-hopea ja Saksan neljäs sija viiden vuoden takaa.

Myös MM-kisojen sarjajärjestelmä on muuttunut Ruudun kymmenenvuotisen A-maajoukkueuran aikana. Nykyään pelataan kahdessa alkulohkossa, joiden jälkeen alkavat pudotuspelit.

Vielä vuoden 2011 MM-kisoissa pelattiin neljässä alkulohkossa, joista edettiin jatkolohkoihin. Vasta tämän jälkeen alkoivat pudotuspelit.

- Jokaisen alkusarjaottelun merkitys on nyt suurempi kuin aiemmin. Itse tykkään siitä, että todella merkitykselliset pelit alkavat heti turnauksen alussa.

- Harjoituspelejä ehditään pelata ennen MM-kisoja, ja MM-kisoissa jokaisessa pelissä pitää olla kovat panokset, kuten nyt onkin, Ruutu kiittelee nykyistä sarjajärjestelmää.