perjantai, 07 marraskuu 2014 15:43

Leijonien nestori uskoo pystyvänsä vielä parempaan - "Pelimme on vielä alkutekijöissään"

Kirjoittanut Henri Inki
Jani Tuppurainen hyökkäsi torstaina Suomen nelosketjussa. Jani Tuppurainen hyökkäsi torstaina Suomen nelosketjussa. Pasi Mennander

Jani Tuppuraisen tulikuuma Liiga-syksy toi miehelle paikan Leijonissa. Syksyllä 13 pelin pisteputkessa ollut Tuppurainen toivoo aloittavansa uuden putken sunnuntaina ottelussa Ruotsia vastaan.

34-vuotias JYP-hyökkääjä ei ollut tyytyväinen torstain Tshekki-ottelun esitykseensä, vaikka hänen hyökkäysketjunsa saikin rakennettua pari maalipaikkaa.

– Itselläni jäi aika paljon hampaankoloon. On tietysti muistettava, että meillä oli todella lyhyt valmistautumisaika. Pelimme on vielä alkutekijöissään, ja keväällä meidän pitäisi esittää parastamme.

Lyhyen valmistautumisajan vuoksi joukkue ehti käydä ennen ottelua läpi vain puolustus- ja karvauspeliään. Tuppuraisen mukaan uuden valmennuksen teemana ei ollut ajaa kerralla kaikkea uutta sisään ensimmäisessä turnauksessa, vaan porrastetusti pidemmällä aikavälillä.

Tshekki-ottelussa Tuppurainen viiletti neloskentän laidalla Kärppä-kaksikko Joonas Kemppaisen ja Julius Junttilan vierellä. Tuppurainen ei tuntenut oloaan yksinäiseksi toisilleen tutun kaksikon rinnalla.

– Kävimme ennen peliä läpi, miten he ovat tottuneet pelaamaan. Ihan tyytyväinen olen yhteispeliimme.

Lauantain Venäjä-ottelun kolmikko huilaa, kun päävalmentaja Kari Jalonen nimesi heidän tilalleen Petteri Wirtasen johtaman hyökkäysketjun.

– Aamulla treenataan kovaa, minkä jälkeen syödään hyvin. Illalla sitten katsotaan peliä. Tässä on viime aikoina ollut niin paljon pelejä, että huilaaminen voi tehdä hyvää tässä vaiheessa.