torstai, 13 helmikuu 2014 19:09

Leijonien "kiekonkerääjillä" hurja alku olympiaturnauksessa - Neljän 1990-luvulla syntyneen yhteistehot 3+5

Kirjoittanut
Nuorimmat keräävät kiekot - ja pari päivää myöhemmin iskevät hurjat pisteet olympiadebyytissään. Kuva tiistain harjoituksista, työn touhussa Vatanen, Granlund, Barkov ja Määttä. Nuorimmat keräävät kiekot - ja pari päivää myöhemmin iskevät hurjat pisteet olympiadebyytissään. Kuva tiistain harjoituksista, työn touhussa Vatanen, Granlund, Barkov ja Määttä. Pasi Mennander

Suomella on Sotshissa ns. kolmen sukupolven joukkue. Torstain Itävalta-ottelussa vaikuttavimman pistesaaliin merkkauttivat 1990-luvulla syntyneet pelaajat.

1990-luvulla syntyneet Aleksander Barkov, Sami Vatanen, Mikael Granlund ja Olli Määttä merkkauttivat yhteispisteet 3+5=8. Kaikki neljä pääsivät olympiadebyytissään pisteille. Granlund ja Vatanen haalivat peräti kolme tehopistettä per nuppi.

1970-luvulla syntyneet aloittivat turnauksensa nuorukaisia rauhallisemmin. Neljän konkarin yhteispistesaalis oli kolme, mutta ne jaettiin herrasmiesmäisesti tasan. Vain Sami Salo jäi ilman pistemerkintää.

1980-luvulla syntyneillä on Leijonissa selkeä miesylivoima. Kahdestatoista 1980-luvulla syntyneestä pelaajasta seitsemän pääsi pisteille Itävalta-pelissä. 1980-lukulaisten yhteispistesaldo oli 5+5.

 

1990-lukulaiset:
Aleksander Barkov   0+1
Sami Vatanen        0+3
Mikael Granlund     2+1
Olli Määttä         1+0
- - - - - - - - - - - -
Yhteensä:         3+5=8

1980-lukulaiset:
Tuomo Ruutu         0+1
Lauri Korpikoski    0+0
Sami Lepistö        1+0
Petri Kontiola      1+1
Jussi Jokinen       1+1
Juuso Hietanen      0+0
Juhamatti Aaltonen  0+0
Ossi Väänänen       0+1
Lasse Kukkonen      0+0
Jori Lehterä        0+1
Jarkko Immonen      2+0
Leo Komarov         0+0
- - - - - - - - - - - -
Yhteensä:        5+5=10

1970-lukulaiset:
Sami Salo           0+0
Teemu Selänne       0+1
Olli Jokinen        0+1
Kimmo Timonen       0+1
- - - - - - - - - - - -
Yhteensä:         0+3=3

 

 

 

 

Viimeksi muutettu torstai, 13 helmikuu 2014 19:15

Olet nyt

Lisää A-maajoukkueen uutisia