perjantai, 11 huhtikuu 2014 18:31

Juti: Kannattaa seurata maalivahtia

Kirjoittanut Elina Pennanen

Eilen Jyväskylässä Latvian raadellut Leijonalauma iskee näillä hetkillä hampaansa toistamiseen samaiseen vastustajaan. 5-1 -voittoon päättyneessä eilisessä ottelussa debytoi peräti kuusi uutta A-maajoukkuepelaajaa.

Tänään ensikertalaisia nähdään jäällä kaksi lisää, kun maalivahti Juuse Saros ja hyökkääjä Joel Mustonen tekevät A-maajoukkuedebyyttinsä. Leijonien joukkueenjohtaja Timo Jutila ennakoi Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanin Intrum Justitian tilaisuudessa pian alkavaa ottelua.

Eilisestä Latvia-ottelusta Jyväskylässä:

- Joukkueen valmiusaste oli loistava, vaikka Latvia menikin ensin 1-0 -johtoon. Ottelu kertoi paljon siitä, millä syklillä joukkue pelasi. Se oli hienoa katseltavaa.

MM-leirityksestä:

- Emme vieläkään ole kauheasti keskittyneet Latvian peliin, vaan on keskitytty omaan peliin ja jatkettu sen työstämistä myös jään ulkopuolella ja viisikoittain. Matka on polkaistu nyt käyntiin ja melkein kahdeksan viikkoa on edessä MM-finaaliin. Tämä ottelu on yksi tärkeä palanen sillä matkalla. Oikealla tiellä olemme, Jutila uskoo.

Suomen vahvuuksista:

- Olemme aina pärjänneet ja pärjäämme yhä vahvalla maalivahtipelaamisella ja puolustamisella. Hyökkäyssuuntaan ja maalia kohti on kuitenkin pystyttävä pelaamaan yhä enemmän.

Seuraa häntä:

- Meillä on tuleva huippuvahti tänään maalilla. Hänen otteitaan kannattaa, Juti vinkkaa ja heittää Intrum Justitian tulosveikkaukseen loppulukemat 6-1 Leijonille.

 

Olet nyt

Lisää A-maajoukkueen uutisia